Nyt on pakko aloittaa tämä blogi aivan siksi, että minulla on niin paljon sanottavaa. Ei mitään asiaa, mutta kuitenkin niin pirun paljon mielipiteitä ja liian vähän korvia ympärillä ainakin silloin, kun suu kävisi.
Ensimmäiseksi aiheekseni valikoin tänään mietityttäneen asian: muodikas vaikka väkisin.
Seisoin töissä ruokalan jonossa ja katsoin nuoria: napapaitoja, rintsikat paljastavia toppeja, numeron liian pieniä housuja, legginseja lyhyen paidan kanssa, kasarifarkkuja reikineen, hädintuskin vesirajan peittäviä hameita. PLIIS.
En väitä olevani muotitietoinen. Tai ei, väitän sittenkin. Pukeudunko muodikkaasti? En. Ensinnäkin kuulun kaartiin vastarannan kiiskit: opiskeluaikoina vastustin pillifarkkuja niin pitkään, kunnes kaupasta ei löytynyt muuta (ja rakastuin niihin). Alakoulussa olisin kyllä halunnut napapaidan, mutta ONNEKSI vanhempani eivät sitä sallineet.
Mutta siitä viis, onko päällä viimeisintä muotia.. vai onko sittenkään? Muodikas vaikka väkisin, ajattelin mielessäni nähdessäni vartaloita ja vaatteita, jotka eivät vain yksinkertaisesti sopineet yhteen. Minusta maailma tarvitsee erilaisia vartaloita, lyhyitä ja pitkiä, laihoja ja muodokkaampia, mutta tarvitseeko kaikkien pukeutua samaan tyyliin? En pukisi omaakaan vartaloani tiukkiin housuihin ja napapaitaan, en, en, en. En vaikka se kuinka olisi muodikasta.
Jos jokainen löytäisi muodista - jos on pakko olla muodikas - ne palat, joista tykkää? Eihän sillä väliä olekaan, mitä muut tykkää, sanahelinäähän tämäkin kaikki on. Miksi kuitenkaan taipua muodinkaan edessä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti