"Imetät edelleen?"

Nyt päästään "lempiaiheeseeni" monissa keskusteluissa: imetys, jos mikä jakaa mielipiteitä.

Itse imetän edelleen pari kuukautta yli vuoteista, tosin enää vain kerran päivässä, ennen unille käyntiä. Imetyskierros on minulla toinen. Ennen esikoista reilu kolme vuotta sitten en tiennyt imetyksestä mitään. Tietoni olivat vain, että vauva syntyy, tissi suuhun ja tadaa, vauva on ruokittu. Onneksi asiat menikin näin, en tiedä olisinko selvinnyt haasteita sillä tietopohjalla.

Imetys sujui kuitenkin ensi-imetyksestä alkaen hienosti hyvällä imeotteella ja vauva kasvoi hyvin. Kummastelin läheisyyden korostusta sitä selittämättä ja luulin, että vauva oli alkuun paljon tissillä nälän takia. En tiennyt mitään tiheistä imuista tai maidonnoususta.

Maito nousi onneksi nopeaan ja vauva hylkäsi pullon kolmiviikkoisena, onneksi. Tissiä tuli tarjottua joka kitinään, myös niihin, jotka myöhemmin selvisivät tiheänimunkausiksikin. Imetystä kesti paria viikkoa vaille vuoden, kun esikoinen itse kieltäytyi tissistä.

Toisen lapsen syntyessä vajaata pari vuotta myöhemmin ystäväni oli saanut kuopuksensa ja hänestä oli tullut varsinainen imetysfanaatikko. Lisäksi olin löytänyt tieni Facebookin Imetyksen tuki -ryhmään.

Toisen synnyttyä tiesin niin paljon enemmän imetyksestä. Jälleen imetys onnistui ensikerrasta eikä otettakaan tarvinnut korjata. Laitoksella ei tarvittu lisämaitoa, kun maito nousi jo toisena päivänä. Yhtään ei kuopus tähänkään päivään mennessä ole saanut korviketta, lehmää toki maistellut, muttei siitä pidä. Piimää ja vettä sitten.

Monet ovat kummastelleet, että imetän edelleen. Kaksi kuukautta sitten vain harva kummasteli. Toki lähipiiristäkin löytyy niitä, jotka ihmettelivät, miksi imettää vuodenkaanikäistä: "kun minä olin vauva, tajusin lopettaa jo nekikuisena". Miksi toisen maito olisi parempaa, kuin ihmisen itse tuottama?

Minulle on kuitenkin täysin ok, imettävätkö muut ja kuinka kauan. Minä haluan vauvoilleni vain omaa maitoani, jos se on mahdollista. Hampaiden tullessa ja sairastaessaolen kiittänyt tissin helppoutta. Olen myös onnekas, että osaan nukkua ja imettää samaan aikaan. Enkä voisi puhua liikaa siitä, mitä maito päivätarpeista pitää sisällään...

Ei minusta kuitenkaan vieläkään olisi kovin ison lapsen imettäjäksi. Silti muiden taaperoimetys on heidän oma asiansa, ei vaikuta minun elämääni.

Joka tapauksessa imetys on hyvin henkilökohtainen asia. Asia, jolla on niin helppo loukata puheillaan ja arvosteluillaan.

Muodikas vaikka väkisin

Nyt on pakko aloittaa tämä blogi aivan siksi, että minulla on niin paljon sanottavaa. Ei mitään asiaa, mutta kuitenkin niin pirun paljon mielipiteitä ja liian vähän korvia ympärillä ainakin silloin, kun suu kävisi.

Ensimmäiseksi aiheekseni valikoin tänään mietityttäneen asian: muodikas vaikka väkisin.

Seisoin töissä ruokalan jonossa ja katsoin nuoria: napapaitoja, rintsikat paljastavia toppeja, numeron liian pieniä housuja, legginseja lyhyen paidan kanssa, kasarifarkkuja reikineen, hädintuskin vesirajan peittäviä hameita. PLIIS.

En väitä olevani muotitietoinen. Tai ei, väitän sittenkin. Pukeudunko muodikkaasti? En. Ensinnäkin kuulun kaartiin vastarannan kiiskit: opiskeluaikoina vastustin pillifarkkuja niin pitkään, kunnes kaupasta ei löytynyt muuta (ja rakastuin niihin). Alakoulussa olisin kyllä halunnut napapaidan, mutta ONNEKSI vanhempani eivät sitä sallineet.

Mutta siitä viis, onko päällä viimeisintä muotia.. vai onko sittenkään? Muodikas vaikka väkisin, ajattelin mielessäni nähdessäni vartaloita ja vaatteita, jotka eivät vain yksinkertaisesti sopineet yhteen. Minusta maailma tarvitsee erilaisia vartaloita, lyhyitä ja pitkiä, laihoja ja muodokkaampia, mutta tarvitseeko kaikkien pukeutua samaan tyyliin? En pukisi omaakaan vartaloani tiukkiin housuihin ja napapaitaan, en, en, en. En vaikka se kuinka olisi muodikasta.

Jos jokainen löytäisi muodista - jos on pakko olla muodikas - ne palat, joista tykkää? Eihän sillä väliä olekaan, mitä muut tykkää, sanahelinäähän tämäkin kaikki on. Miksi kuitenkaan taipua muodinkaan edessä?